Käyttäjän Pekka Suominen blogi

Metsäveikoilla Haltin Valloitus 25.7.-2.8.2009

Lippukunta järjestää Vaelluksen ja Leirin Kilpisjärvellä.

Liitteenä on vaelluksen ohjelma.

KMV-pojat eivät ole tehty sokerista !! PÄRSKE 2009

Metsäveikkojen vartiolaisille ja vaeltajille tarkoitettu kesävaellus tehtiin kanooteilla. Lähtöpaikkana oli Taavetin uimaranta ja päätepiste oli Utin Tuuliniemessä. Reitti meni väliväylää pitkin. Matkaa kertyi n. 55km. Sääolot koettelivat tahdonvoimia, mutta joutuivat taipumaan KMV:n rautaiselle asenteelle. Vaikka matkustusaikaa lyhennettiin, suoriutui Aku,Topi,Miki,Potteri,Mikko, A-J ja Pekka taipaleesta kastumatta ja kunnialla. liitteenä muutama tuokiokuva.

Lippukunnan retki Porvoon Partiopoukamaan 1.-3.5.2009

Lippukunta lähtee retkelle Porvoon Partiopoukamaan vappuna 1.-3.5.2009. Lähtö kämpältä bussikyydillä klo 9.00, kokoontuminen 8.45. Paluu samaan paikkaan sunnuntaina noin klo 16.00. Retkellä järjestetään vartiolaisten riihitys eli luokkamerkkien suoritus. Varusteita valittaessa kannattaa myös huomioida, että suoritamme erilaisia retkeily tehtäviä, mm. seikkailijat ja vartiolaiset yöpyvät myös laavussa. Retken ruuista lounaat ja päivälliset ovat yhteisiä, vartiot huolehtivat itse aamu- ja iltapaloista.

Yrjönpäiväjuhla torstaina 23.4.2009

Kokoonnumme Kouvolan vanhalla paloasemalla, Brankkarilla klo 18 alkaen. Sieltä lähdemme pienissä ryhmissä kävellen etenemään merkittyä reittiä. Matkan varrella tutustumme partiolaisten suojeluspyhimyksen Pyhän Yrjön tarinaan.

Kolme vartiota oli mukana Piirin talvi-PT kisassa

Kolme kilpailuvartiota osallistui lauantaina 7.2.2009 Valkelassa järjestettyyn Kymenlaakson Partiopiirin talvi-PT kilpailuihin.

Mukana oli Huuhkaja, Haukka ja EX-Kärppä ryhmät. Menestystäkin tuli, Huuhkaja oli vihreässä sarjassa toisena ja ex-kärppä kirjavassa sarjassa kolmantena.  Onnittelut kaikille mukana olleille!  Smile

Liitteenä muutama Ripan ottama tilannekuva.

Talvileiri LIU LAU -09 pidetään 21.-24.2.2009 Valkealassa

ILMOITTAUTUMINEN PÄÄTTYY  8.2.2009 !!!!!

Liitteenä leirikirje ja ilmoittautumislomake leirille!! Cool

Lippukunnan SALIBANDY tapahtuma

Perinteistä Salibandy tapahtumaa vietetään sunnuntaina 8.3 klo 12 - 16. Paikkana on Kouvolan seudun ammattiopisto/Kouvolan ammattikoulun liikuntahalli, Utinkatu 44-46.

Mukaan tarvitset sisäpelikengät, juomapullo, (maila, jos on).

Tapahtuma sopii Sudenpennuille, Vartiolaisille, Vaeltajille ja Aikuisille.

Itsenäisyyspäivän soihtukulkue

Pohjois-Kymenlaakson partiolaiset kokoontuvat juhlistamaan itsenäisyyspäivää perinteisellä soihtukulkueella. Kulkue alkaa klo 16.40 kokoontumisella Kankaan koulun pihalle. Jossa järjestydytään ja vanhemmat ja isommat pojat saavat soihdun kantaakseen. Pienemmille on paras hautakynttilä, joka kannattaa varata mukaan kotoa. Kulkue kulkee Manskin kautta kiertäen vanhalle hautausmaalle. Jossa laskemme seppeleen sankarihaudalle ja kuulemme pienen juhlapuheen. Jonka jälkeen jokainen voi laskea tuomansa hautakynttilän sankarihaudoille.

Partiolaisten adventtikalenterin myyntiaika on NYT !

Adventtikalenteri on partiolaisten merkittävin varainhankintatuote. Kalentereita myydään pääasiassa ovelta ovelle ja erilaisissa tapahtumissa. Kalenterin hinta on 5 euroa. Suurin osuus tuotosta menee myyvälle lippukunnalle. Osaksi juuri kalenterien myyntitulojen avulla lippukunnat eri puolella maata voivat jatkossakin toteuttaa laadukasta partiotoimintaa; koulutusta, retkeilyä, leirejä, yhteiskuntavastuun opettelua.