Metsäveikko toimintaaGalleria vielä poissa käytössä.
NavigaatioSisäänkirjautuneet käyttäjätKirjautuneena on tällä hetkellä 0 käyttäjää ja 1 vieras.
|
Pojat ja aikuiset vaeltamaan Repovedelle 13.-15.6.2008Perinteistä Isä-poika viikonloppua vietetään repoveden maastoissa. Lähtö kämpältä perjantaina 13.6. klo 18. Suuntaamme kimppakyydein Kansallispuiston pohjoiselle sisääntulo alueelle Saarijärvelle. Josta siirrymme Valkjärven leirialueelle. Lauantaina vaellamme 20km reitin, rinkan kanssa. (Harjoittelemme ensi vuoden Haltin valloitusta). Sunnuntaina 15.6. klo 12 tulemme takaisin kämpälle. Olemme matkassa omin muonin. Lippukunnan keittimiä otetaan mukaan ruuan valmistusta varten sekä muutama lippukunnan vaellusteltta. Varusteet oman kunnon ja sään mukaan???. Pekka Suominen, 04.06.2008 - 21:07 | lue lisää | Käyttäjän Pekka Suominen blogi
Lippukunnan suunnistusilta tiistaina 20.5. klo 18.00 PalomäessäKaikki Metsäveikot suunnistamaan Palomäkeen. Kokoontuminen Sammonkadun päässä kääntöpaikalla klo 18.00 Varustuksena sään mukainen vaatetus, kompassi, lyijykynä ja paperia sekä juomapullo. Juha Inkinen, 04.05.2008 - 20:11 | Käyttäjän Juha Inkinen blogi
Halti 2009 suunnittelukokous kämpällä su 4.5.Sunnuntaina 4.5. klo 15.30 aloitetaan Halti 2009 matkan suunnittelu kämpällä. Matkasta voidaan tehdä erilaisia vaihtoehtoja 120 km vaelluksesta mökkimajoituksesta tehtäviin päiväretkiin ja kaikkea siltä väliltä. Nyt on mahdollisuus vaikuttaa millaisen retken sinä haluat tehdä. Matkan ajankohta on heinäkuun puoliväli - elokuun alku 2009. Juha Inkinen, 23.04.2008 - 10:11 | Käyttäjän Juha Inkinen blogi
Haravointitalkoot kämpällä su 27.4.Sunnuntaina 27.4. klo 12.00 alkaen kämpällä haravointi ja siivoustalkoot. Omat haravat mukaan. Lippukunta tarjoaa virvokkeita. Juha Inkinen, 23.04.2008 - 10:01 | Käyttäjän Juha Inkinen blogi
Nyt voit tehdä valintoja JÄRKÄLE SHOPista !Kesän tärkein tapahtuma on piirileiri JÄRKÄLE 2008. Sivun reunassa on linkki Järkäle-leirin kotisivuille, josta löytyy Järkäle SHOP. Mikäli päätät hankkia jonkin järkäle tuotteen, niin toimi seuraavasti. Kun Juha lähestyy asian suhteen sinua, niin ilmoita mnkä tuotteen haluat tilata. Hän laskuttaa sen sitten sinulta. Huom! Mitään ei ole pakko ostaa. Pekka Suominen, 21.04.2008 - 10:37 | Käyttäjän Pekka Suominen blogi
Lippukunnan 80-vuotisjuhla Kaunisnurmen koulullaLippukunnan 80-vuotisjuhlaa vietetään sunnuntaina 20.4.2008 klo 14.00 alkaen Kaunisnurmen koululla. Poikien ja kaikkien muidenkin lippukunnan jäsenten toivotaan saapuvan paikalle jo klo 13.00 yhteiskuvan ottamista varten. Juhla on koko perheen partiotilaisuus, tervetulleita ovat myös kummit , mummit ja muut läheiset ystävät. Poikien toivomme pukeutuvan partioasuun tai tummansiniseen yläosaan ja tummiin housuihin; kaikille luonnollisesti kaulaan partiohuivi. Pekka Suominen, 30.03.2008 - 16:51 | Käyttäjän Pekka Suominen blogi
Retki Partiopoukamaan 11.-13.4.2008Sudenpennut ja vartiot tekevät yhteisen retken Porvoon Partiopoukamaan 11.-13.4. Pojille on jaettu ilmoittautumislomakkeet, jotka pitää palauttaa viimeistään 28.3. lauman/vartionjohtajalle. Retkelle on meno-paluu bussikuljetus. Osallistumismaksu on 25 euroa. Lisätietoja antaa Juha Inkinen 05-3750202. Retken yhteydessä järjestetään riihitys eli vartiolaisten luokkamerkkien suoritus. Siksi kaikkien vartiolaisten on palautettava ilmoittautumislomake. Lomakkeet liitteenä ! Pekka Suominen, 24.03.2008 - 23:19 | Käyttäjän Pekka Suominen blogi | 2 liitettä
KMV:n talvileiri PINGU 2008, katso liite!Metsäveikkojen talvileiri pidetään Kouvolan ladun latukartanolla, lappalan rannalla. Vartiolaiset 7.-9.3.2008 ja Sudenpennut (Ketut) 8.-9.3.2008. Leirinjohtajana toimii Pekka Suominen, muut johtajat avaustavat mahdollisuuksien mukaan. Lähtö kämpän pihasta vartiolaisilla perjantaina klo 17. Sudenpennuilla lauanataina klo 9. Paluu samaan paikkaan sunnuntaina noin klo 16. Liitteenä ilmoiottaitumislomake/ohje ja varusteluetteloa. Pekka Suominen, 20.02.2008 - 20:39 | Käyttäjän Pekka Suominen blogi | 2 liitettä
Lippukunnan vuosikokousKOUVOLAN METSÄVEIKOT RY. Lippukunnan vuosikokous on keskiviikkona 20.2.2008 klo 18.00 kämpällä, os. Varuskuntakatu 1. Esillä sääntömääräiset asiat. Liitteenä on esityslista. Johtajaneuvosto Pekka Suominen, 12.02.2008 - 10:58 | Käyttäjän Pekka Suominen blogi | 1 liite
Lippukunnan vanhenpainiltaVanhemmille järjestetään informaatiotilaisuus keskiviikkona 30.1.2008 klo 18-19 kämpällä. Aiheina kevään ja kesän leirit ja tapahtumat. Esim. JÄRKÄLE 2008 Piirileiri. Tevetuloa kaikki paikalle ! Pekka Suominen, 24.01.2008 - 22:12 | Käyttäjän Pekka Suominen blogi
|
Tulevat tapahtumat
|